Tämän tein myös pojan 5 v synttäreille. Tämä voileipäkakku on näkynyt monessa blogissa ja alunperin bongasin itse tämän aikoinaan Hellapoliisin blogista, alunperin taitaa olla Pirkan ohje. Tämä oli hyvää ja helppoa, suosittelen!

1516867.jpg

Leipänä käytin tähän Pirkan monivilja viipaleita. Täytteet oli myös ohjeen mukaisesti Pirkkaa. En viitsinyt alkaa kikkailemaan ja etsimään toisista tuotemerkeistä vastaavia. Kuorrutukseen jouduin laittamaan lisäksi majoneesia ja lähes tuplasti creme fraichea, sen verran niukasti sain sitä ohjeen mukaan aikaiseksi, guacamoledippiä ei ainakaan riittänyt tarpeeksi kuorrutteeseen, siksi väri jäi valkoiseksi :) Koristelun tein kauheessa kiireessä ja siitäpä jäi tietysti uupumaan kirsikkatomaatit sekä jääsalaatti, mutta menihän se noinkin.

Ohjeen tähän voileipäkakkuun löytää Hellapoliisin sivuilta.